Höpöttelyä

Hei taas! Imbolc tuli ja meni, en juhlinut kovinkaan kummoisesti. Ennustin tarot- korteista vähän tulevaa, ja sytyttelin kynttilöitä. Tosin piti pitää silmät auki, ettei kissat mene ja polta nenäänsä. Onneksi onnettomuuksilta vältyttiin, ja sapatti oli kaiken kaikkiaan onnistunut.

Mummi oli käymässä viime viikonloppuna, ja hänen avustuksellaan sain koottua kirjahyllyn. Mummi katsoi ohjeita ja ojenteli ruuveja ja minä kokosin. Tv- tason sainkin koottua itse. Vanha kirjahylly meni paikallisella roskalava- ryhmässä, ja samalla raivasin myös elokuvat läpi jotka menivät myös samassa ryhmässä. Rahaa en halunnut mistään pyytää, kun kirjahylly on melkein minun ikäinen ja leffoista en voinut vannoa että toimivat. Mutta toivottavasti tein ihmisiä onnelliseksi ja se riittää minulle palkkioksi tällä kertaa.

Kävin keskiviikkona kuuntelemassa Kuopiossa kokemusasiantuntijaa, joka kertoi koulukiusaamisesta ja kuinka hän käänsi huonot kokemukset vahvuudeksi. Hän puhui hyvin, ja erittäin luontevasti. Nautin luennosta, ja toivottavasti muistan itse miten rakennetaan hyvä tarina kun seuraavan kerran esiinnyn. Minulla on siis kokemusasiantuntijan koulutus, vielä ei ole niitä hommia ollut mutta toivottavasti olisi pian.

Mieliala on ollut hiukan matalemmalla tällä viikolla, toivon että tämä menisi ohi viimeistään kun aurinko alkaa paistamaan kunnolla. Tämä saattaa johtua tästä pimeydestä, vaikka päivä onkin jo pidentynyt, mutta aurinkoa kun ei ole vielä kovin usein tarjolla niin se vetää mieltä alemmas.

Säästän kovasti rahaa takkujen huoltoon. Pää on aikamoinen katasrofi tällä hetkellä, ja en oikein itse pysty tekemään asialle mitään koska A) ei ole tarpeeksi pientä virkkuukoukkua ja B) en osaa. Olen yrittänyt epätoivoisesti kiinnittää 1.25 koukulla yhtä jatkoa paikoilleen mutta se irtoaa viimeistään viikon kuluttua. Eli parempi antaa ammattilaisen hoitaa huolto. Ja se on minulle hemmottelua, vaikka se sattuu. (Ehkä, en ole vielä huoltanut näitä kertaakaan.) Haaveilen myös hiusten värjäämisestä, haluaisin olla punapää, ja nyt voisi olla paremmat mahdollisuudet värin pysymiseen. Takut kun imaisevat väriä minun ymmärryksen mukaan. Kun minulla oli suorat hiukset, niin punainen kulahti kahdessa pesussa.

Tämä oli tälläinen höpötysteksti, mutta ensi viikolla voisin kirjoittaa aiheesta. Olisiko sinulla jotain toiveita, liittyen esimerkiksi kokemusasiantuntijuuteen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön omasta näkökulmasta tai elämään takkupäänä? Varmaan kirjoitan noista kaikista jossain vaiheessa, mutta haluaisin kuulla myös juuri sinua ja mielipidettäsi.

Seuraavaan kertaan taas!

Terv. Piia

Julkaissut insanityofday

Hei! Olen tälläinen 1988 syntynyt neitokainen Pohjois- Savosta. Kuten kuvauksessa lukee, gootti,- ja pinuptyylit ovat lähellä sydäntäni ja yritän postailla myös niistä jotain. Myös noituus kiehtoo sydäntä ja kutsuu minua, ja todennäköisesti teen asioita toisin kuin suurin osa ihmisistä, eli en uskaltaudu neuvomaan ketään!

Jätä kommentti

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus