Hei taas kaikille!
Jälleen on viikko vierähtänyt, ja hulinaa on ollut. Sain uuden asunnon, ja ehdin pakata ison osan tavaroista, ennen kuin selvisi että pääsen muuttamaan vasta ensi kuun lopussa. Onneksi en pakannut kaikkia astioita, ja vaateistakin on suurin osa vielä kaapissa. Tavaroita olen karsinut kovalla kädellä alun empimisen jälkeen. Onneksi on olemassa Facebookin Roskalava- ryhmä! Sitä kautta ovat tarpeettomat tavarat löytäneet uuden kodin.
Uusi asunto on ihana, ja vihdoinkin minulla on jälleen oma sauna! Asunto on tosin (huimat) neljä neliötä pienempi, mutta ei haittaa. Edelleen on lasitettu parveke, niin kissat pääsevät nauttimaan ulkoilmasta. Ajattelin, että voisin kokeilla esimerkiksi yrttien kasvatusta, ja haluaisin kovasti edes yhden huonekasvin. Olenkin googlaillut ahkerasti kissoille myrkyllisiä kasveja, ettei vaan mitään satu. Ja pitäähän kisuille laittaa oma kissanruoho, niin jospa nämä omaksi iloksi tarkoitetut kasvit saavat olla rauhassa.
Tänä vuonna en ehdi juhlia Ostaraa muuton takia, mikä harmittaa hiukan. Ja toisekseen, olen pakannut jo alttaritarvikkeet, ja ne ovat… jossain. Asunnossa vallitsee siis yleinen kaaos. Jos olisin tiennyt että saan tavaroita näin äkkiä kasaan niin olisin muuttanut jo tässä kuussa. Uskon, että olisin saanut avuksi värväämäni eksän ja hänen kaverinsa avuksi jo nyt.
Nyt kun tätä aikaa muuttoon on vielä yli kuukausi niin voisin keskittyä pyykinpesuun. Kysymys kuuluukin että minne saan ne kuivumaan. Jos ei muuta niin vien kellariin, mutta mielelläni pitäisin ne täällä asunnossa. En ole ainakaan kuullut, että pyykkejä oltaisiin varastettu tässä taloyhtiössä, mutta pelottaa silti. Toisaalta, en haluaisi viedä likaisia pyykkejä uuteen kotiin ja alkaa siellä pesemään. Uskon, että minulla on tarpeeksi tekemistä parille ensimmäiselle viikolle, kuin alkaa pyykkäämään. Eli ei muuta kuin pesukone laulamaan huomisesta alkaen! Ja maanantaina onneksi pääsen vähän mittailemaan uudessa paikassa, niin voin alkaa miettimään sisustusta.
Tässä kaikki tältä erää! Tapaamisiin taas ensi viikoon.
Piia
