Hei taas! Innostuin lähtemään edelliselle asuinpaikkakunnalleni mustikkaan! Eilen käytiin neljän ihmisen voimin vähän keräilemässä marjoja, ja niitähän riitti. Minä ja mummi saatiin yhteensä 11 litraa, ja äiti aviomiehineen sai melkein kymmenen litraa. Oltaisiin saatu mummin kanssa enemmänkin, jos vaan olisi toinen poimuri sattunut matkaan asti.
Normaalisti pelkään metsiä, ja tieto siitä että niissä metsissä missä oltiin poimimassa, on susia, karhuja ja siellä päin on myös käärmeitä. Aluksi pelkäsin laskea käteni alas, juuri käärmeiden takia. Vähän hermostutti myös siinä alussa olla siellä ryteikössä, mutta rauhoituin pian kun juttelin mummin kanssa ja pidin koko ajan häneen näköyhteyden. Ja kun marjoja alkoi enemmän näkymään, niin aloin innoissani noukkimaan niitä ämpäriin ja pelot unohtuivat. Ja asiaa auttoi, että kuulin muutaman ohiajavan auton äänet selvästi.
Muutenkin teki terää vaihtaa maisemaa. Pitkään kun on ollut yksin omassa asunnossa, ja pääsee 1) juttelemaan ihmisille ja 2) saa tehdä jotain mitä on tehnyt vaan harvoin ja 3) saa paljon raitista ilmaa siinä samalla, niin olo on kuin uudesti syntyneellä. Ja Suomessa on Jokamiehen oikeudet, joka tuntuu luksukselta nyt kun ajattelen näissä jälkieuforia huumassa.
Vielä pitää sen verran käydä kyseisellä paikkakunnalla, että käyn poimimassa äidin pensaista mustaherukkaa. Eksä pyysi poimimaan samalla hänellekin ja lupasin tehdä sen. Vastineeksi sanoin hänelle, että vie äidille sieniä. Eli jälleen raitista ilmaa tiedossa, pitää vaan muistaa läträtä aurinkorasvaa kunnon kerros, koska palan niin älyttömän helposti.
Tässäpä kaikki tältä erää! Alkaa pikkuhiljaa väsyttämään, huomenna paluu arkeen.
– Piia
Insanity of Day 