Törkeän pitkä tauko

Hei taas kaikille! On kulunut luvattoman pitkä tauko, ja olen pahoillani siitä! Tällä välillä olen ehtinyt tapaamaan Kuupiirin, muuttamaan, edunvalvonta päättyi viime vuoden lopulla, ja aloittamaan vegaanisen ruokavalion.

Ruokavalion aloitin Vegaanihaasteen, ja sitä kautta saadun tuutorin avulla. Hän oli aivan mahtava, ja vastasi jokaiseen typeräänkin kysymykseen. Kuukausi kului nopeasti, ja nyt olen ostellut vegaani ruokakirjoja, ja leivontakirjojakin löytyy. Leivontakirjat löytyi käytettynä, ja ruokakirjat ostin uutena. Tykkään enemmän kirjoista kun teen ruokaa, ei ole niin vaarallista, jos jotain roiskahtaa päälle.

Ja todellakin, edunvalvonta on ohi! Jos minusta riippuu, en suostu siihen enää ikinä. Eli parempi käyttäytyä nyt, niin saan jatkossakin päättää omista asioista.

Yksi ihanemmista asioista on ollut oman Kuupiirin saaminen. Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, ja tapaamme keskimäärin kerran kuussa jonkun luona, ja parannamme maailmaa. Tarjouduin myös ennustamaan kristallipallosta parille ryhmäläiselle, katsotaan mitä sieltä paljastuu 😉

Yritän kunnostautua blogin kirjoittamisessa, seuraavaan tekstiin siis!

Piia

Julkaissut insanityofday

Hei! Olen tälläinen 1988 syntynyt neitokainen Pohjois- Savosta. Kuten kuvauksessa lukee, gootti,- ja pinuptyylit ovat lähellä sydäntäni ja yritän postailla myös niistä jotain. Myös noituus kiehtoo sydäntä ja kutsuu minua, ja todennäköisesti teen asioita toisin kuin suurin osa ihmisistä, eli en uskaltaudu neuvomaan ketään!

Jätä kommentti

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus