Hei taas kaikille! Viikko on jälleen vierähtänyt, ja on uuden blogitekstin aika. Muutto lähestyy hyvää vauhtia, ja olen niin innoissani! Valmisteluja teen parhaani mukaan, tekisi mieli vaan pakata loput tavarat että ne olisivat varmasti valmiina kun alkaa tavaroiden siirto. Mutta onneksi järki pelittää sen verran, että en voi pakata loppuja koska A) minun on elettäväJatka lukemista ”Viikon kuulumiset”
Avainsana-arkisto:muutoksia
Muutoksia
Hei taas kaikille! Jälleen on viikko vierähtänyt, ja hulinaa on ollut. Sain uuden asunnon, ja ehdin pakata ison osan tavaroista, ennen kuin selvisi että pääsen muuttamaan vasta ensi kuun lopussa. Onneksi en pakannut kaikkia astioita, ja vaateistakin on suurin osa vielä kaapissa. Tavaroita olen karsinut kovalla kädellä alun empimisen jälkeen. Onneksi on olemassa Facebookin Roskalava-Jatka lukemista ”Muutoksia”
